Annapurna circuit ilman opasta.
Nepalissa kuuluu mennä vaeltamaan vuorille. Saavuimme Karthmandusta Pokharaan missä rupesimme selvittämään eri vaihtoehtoja tulevalle reissullemme. Monenlaisia matkanjärjestäjiä löytyi helposti, mutta kaikille oli yhteläistä hinnoittelu. Olisimme päässeet noin viikonkestävälle reippailulle oppaan kera halvimmillaan 50 € per päivä, mutta tämä reissu olisikin ollut ihan lähimaastossa. Meinasimme jo bookata ko. matkan kun satuimme törmäämään reippaaseen pariskuntaan, joka oli tehnyt Annapurna circuitin ilman
opasta, siis täysin omatoimisesti ja vieläpä teltalla. Ystävällisesti nämä kanssamatkaajat kertoivat meille seikkakohtaisesti omasta retkestään ja päätimme sitten tehdä saman tempun itse.
Ensimmäisenä oli vuorossa lupien hankinta. Annapurna circuit:ille mentäessä jokainen tarvitsee kaksi eri lupaa. Nämä luvat ovat Tims ja Acap. Tims lupia on kahdenlaisia: independent ja group (with quide).
Me tarvitsimme ensimmäisen, koska olimme matkassa ilman opasta. Tims
(Trekkers management information system) tarkoituksena on helpottaa hallituksen mahdollisuuksia löytää hukkaan mennyt vaeltaja vuoristossa. Hyvä idea, mutta oikeasti sen tarkoituksena on kerätä rahaa hallitukselle.
Toinen lupa on Acap, Annapurna conservation area permit, on luonnonpuiston pääsymaksu. Yhteensä hintaa näille luville tulee noin
35 €. Molemmat luvat saa helposti hommattua, joko paikallisesta virastosta (Kathmandussa ja Pokharassa) tai sitten matkatoimistoista, joita on joka puolella. Luonnollisesti matkatoimisto ottaa oman siivunsa palvelusta.
Seuraavaksi vuorossa oli varusteiden hankinta. Varustekauppoja on Pokharassa ja Kathmandun turistialueilla 20 metrin välein. Pääsääntöisesti nämä kaupat myyvät kiinassa tehtyjä kopioita mm. North Face, Marmoth yms. Kopiot ovat yllättävän hyvä laatuisia ja luonnollisesti todella edullisia. Koska vuoristossa on kylmä ostimme tarvittavat varusteet matkallemme, joita luonnollisesti emme olleet ottaneet mukaan tälle reissulle Suomesta.
2. päivä. Ngadi - Jagat. 890 m - 1300 m. 12 km ( 25 km ). Lopussa tiukka serpentiini tie nousu. Pilvinen päivä. Ennen Jagat:ia piti olla olla polku joen rannalla, mutta ei ollut (kartat ei aina pitäneet paikkaansa) joten mentiin tietä pitkin. Reitin varrella suuri patotyömaa.
4. päivä. Dharbani - Chame. 1900 m - 2670 m. 16 km (56 km). Aurinkoinen päivä. Havupuu maisemaa. Maissipellot vaihtuivat viljapelloiksi ja omenapuiksi. Tasaista nousua kokopäivä. Lumihuippuiset vuoret tulivat näkösälle.
5. päivä. Chame - Upper Pisang. 2670 m - 3300 m. 14,5 km (70,5 km).
7. päivä. Bhraga- Manang. 3439 m - 3540 m. 2 km ( 90 km).
11. päivä. Mutinat 3760 m - Jomson 2720 m. 19 km ( 138 km ). Menimme
side routea pitkin ja hukkaan ihan huolella. 4 tuntia etsimme ja sitten
löytyi oikea reitti. Matkaan meni yht 9 tuntia. Koko päivä rankkaa
nousua ja laskua. Ei enään naurattanut. Tarkoituksen oli vuokrata
polkupyörät Mutinat:ista ja pyöräillä alas vuorilta, mutta
vuokrapyörissä oli kiskuri hinnat joten kävelimme.
12. päivä. Jomson - Tukuce. 2720 m. 12 km ( 150 km ). Taas mentiin parikertaa harhaan, mistä tuli 2 h lisää patikointia. Kartta ei ihan oitänyt paikkaansa ja reittimerkkejä oli vaikea löytää. Nyt sai riittää patikointi.
13. päivä. Aamulla nappasimme paikallisbussin Beniin. Bussimatkailu Nepelin vuoristossa on hirveää. Benistä otimme taxin Pokharaan.
Nepalissa kuuluu mennä vaeltamaan vuorille. Saavuimme Karthmandusta Pokharaan missä rupesimme selvittämään eri vaihtoehtoja tulevalle reissullemme. Monenlaisia matkanjärjestäjiä löytyi helposti, mutta kaikille oli yhteläistä hinnoittelu. Olisimme päässeet noin viikonkestävälle reippailulle oppaan kera halvimmillaan 50 € per päivä, mutta tämä reissu olisikin ollut ihan lähimaastossa. Meinasimme jo bookata ko. matkan kun satuimme törmäämään reippaaseen pariskuntaan, joka oli tehnyt Annapurna circuitin ilman
opasta, siis täysin omatoimisesti ja vieläpä teltalla. Ystävällisesti nämä kanssamatkaajat kertoivat meille seikkakohtaisesti omasta retkestään ja päätimme sitten tehdä saman tempun itse.
Ensimmäisenä oli vuorossa lupien hankinta. Annapurna circuit:ille mentäessä jokainen tarvitsee kaksi eri lupaa. Nämä luvat ovat Tims ja Acap. Tims lupia on kahdenlaisia: independent ja group (with quide).
Me tarvitsimme ensimmäisen, koska olimme matkassa ilman opasta. Tims
(Trekkers management information system) tarkoituksena on helpottaa hallituksen mahdollisuuksia löytää hukkaan mennyt vaeltaja vuoristossa. Hyvä idea, mutta oikeasti sen tarkoituksena on kerätä rahaa hallitukselle.
Toinen lupa on Acap, Annapurna conservation area permit, on luonnonpuiston pääsymaksu. Yhteensä hintaa näille luville tulee noin
35 €. Molemmat luvat saa helposti hommattua, joko paikallisesta virastosta (Kathmandussa ja Pokharassa) tai sitten matkatoimistoista, joita on joka puolella. Luonnollisesti matkatoimisto ottaa oman siivunsa palvelusta.
Virastosta sai muutaman kartan jonka avulla matkaa pystyi suunnitteleman. Korkeusero kartta
Meidän reitti paperikartalla
Näitä karttoja saa helposti. Hinta pari euroa.
Meidän reitti paperikartalla
Näitä karttoja saa helposti. Hinta pari euroa.
Paikallisbussilla siirryimme Besisaharin. Matka kesti kun paikalinen neiti halusi ottaa
mukaansa ruokapyodan ja kuusi tuolia.
Seuraavaksi vuorossa oli varusteiden hankinta. Varustekauppoja on Pokharassa ja Kathmandun turistialueilla 20 metrin välein. Pääsääntöisesti nämä kaupat myyvät kiinassa tehtyjä kopioita mm. North Face, Marmoth yms. Kopiot ovat yllättävän hyvä laatuisia ja luonnollisesti todella edullisia. Koska vuoristossa on kylmä ostimme tarvittavat varusteet matkallemme, joita luonnollisesti emme olleet ottaneet mukaan tälle reissulle Suomesta.
Rahaa meni noin 50 € per henkilö varusteisiin. Emme tarvinneet makuupusseja, telttaa tai ruuanlaittovälineitä, koska tuleva vaelluksemme tuli olemaan ns. Tea house trek. Tea house trek tarkoitetaan sellaista reissua että kaikki ruokailut ja yöpymiset tapahtuvat kylissä sijaitsevissa hosteillessa ja tea house:issa. Ostimme myös hyvän kartan ja paikallisen liittymän puhelimeen (hinta 1 €).
Viimeiseksi bookkasimme majapaikkamme kautta bussiliput Besisahar:iin seuraavaksi päiväksi ja jätimme turhat varusteet majapaikkamme säilytyshuoneesen reissumme ajaksi. Seuraavana päivänä oli lähdön aika.
Rahaa oli tähän mennessä kulunut noin 85 € per henkilö, mutta suurin osa rahasta oli mennyt trekkaus varusteisiin, jotka olisi myös voinut tuoda Suomesta.
Matkareitti:
1. päivä. Besisahar - Ngadi. 820 m - 890 m. 13 km. Helppo aloitus, tasaista tietä. Pilvinen päivä.
![]() | ||||||||
Hamppupellossa istuskelua |
![]() |
Paikallisia koristeltuja rekkoja |
![]() |
Riippusiltoja oli monenlaisia ja kuntoisia |
![]() |
Ensimmainen majapaikka |
![]() |
Penggenviljelmia |
![]() |
Kinalaisten patotyomaa |
2. päivä. Ngadi - Jagat. 890 m - 1300 m. 12 km ( 25 km ). Lopussa tiukka serpentiini tie nousu. Pilvinen päivä. Ennen Jagat:ia piti olla olla polku joen rannalla, mutta ei ollut (kartat ei aina pitäneet paikkaansa) joten mentiin tietä pitkin. Reitin varrella suuri patotyömaa.
![]() |
Kylan portti |
![]() |
Maisemaa |
![]() | ||||
Vihreyttä |
![]() |
Nailla oikeesti tehtin toita |
![]() |
Banbumetsassa. |
3. päivä. Jagat - Dharabani. 1300 m - 1900 m. 15 km (40 km). Mentiin old trekking trai:lia pitkin. Jagatin jälkeen pieni nousu. Chansem jälkeen jyrkkää nousua ja laskua pitkä pätkä.
![]() |
Paikalliset poseeraa |
![]() |
Lehmat karsinassa |
4. päivä. Dharbani - Chame. 1900 m - 2670 m. 16 km (56 km). Aurinkoinen päivä. Havupuu maisemaa. Maissipellot vaihtuivat viljapelloiksi ja omenapuiksi. Tasaista nousua kokopäivä. Lumihuippuiset vuoret tulivat näkösälle.
![]() |
Mervi reippaana |
![]() |
Rukousmyllyja oli joka kylassa |
![]() |
Havupuu maisemaa |
![]() |
ja vesiputouksia |
![]() |
Joki ja tie yhtyivat |
![]() |
Taikametsamaista maisemaa |
5. päivä. Chame - Upper Pisang. 2670 m - 3300 m. 14,5 km (70,5 km).
Aurinkoista, reipasta etenemistä. Pieniä vuoristotaudin oireita. Emme tehneet "turhia" sivureittejä.
![]() |
Ruokatauko |
![]() |
Matkalla |
![]() |
Peltoja |
![]() |
Mukava guest house ja pyykkayshetki |
![]() |
Paikallinen turnaus: Poliisit vastaan armeija |
![]() |
.. |
![]() |
... |
6. päivä. Upper Pisang - Braga. 3300 m - 3439 m. 17,5 km (88 km). Mentiin Ngawal:in kautta joka sijaitsi korkeudessa 3657m. Nousu ko.korkeuteen kesti noin tunnin ja oli rankin nousu tähän mennessä. Aurinkoinen sää.
![]() |
Tie oli louhittu kallioon |
![]() |
Koivujahan ne |
![]() |
Lumihuippuiset vuoret |
![]() |
Metsamansikoita |
![]() | |
Huilitauko ilman rinkkoja |
![]() |
Maisemaa |
![]() |
... |
![]() |
... |
7. päivä. Bhraga- Manang. 3439 m - 3540 m. 2 km ( 90 km).
Lepopäivä ja ilmanalaan totuttelu päivä. Kävimme Manang:issa leffassa. Se in se juttu siellä.
![]() |
Peltotoissa |
![]() |
Annapurna II. Kuvassa myos kasvot vuoren rintessa |
![]() |
Kylan kujia |
![]() |
Puusta tehtin kaiki mita kivesta ei voinut tehda |
![]() |
Jyrkkia peltoja |
![]() |
Fresh bakery |
![]() |
Maisemaa |
![]() |
![]() |
Add caption |
![]() |
Mervi nyrkipyykila osa 1 |
![]() |
ja osa 2 |
![]() |
Sopivia elokuvia trekkaajille |
![]() | ||
Herkulinen lounas syntyi chapatista, tonnikalasta ja yhdesta sipulista. |
8. päivä. Manang - Yak Kharka. 3540 m - 4050 m. 9 km ( 99 km + 2 km ).
Plus käynti Ledarissa 4200 m eli matkaa tuli tälle päivälle yht 11 km. Tultiin siis alemmas nukkumaan. Juho otti altitude sicness tabletin. Ruoka ei enään oikein maistunut.
![]() |
Maisemaa |
![]() |
Solar power |
![]() |
Sillat huojuivat mutta kestivat |
![]() |
Krikettia paikallisten pojitten kanssa |
![]() |
Yak |
![]() |
Rukosliput liuhuvat |
![]() |
Hevosella paasee |
9. Päivä. Yak Kharka - Thorung Phedi. 4050 m - 4450 m. 6 km ( 105 km ). Pääkipu iski ja ruokahalu lähti.
10. päivä. Thorung Phedi - Solang Pass ( Thorung pass ) - Muktinat.4450 m - 5416 m - 3760 m. 14 km. (119 km). Aikainen herätys 04:00 aamulla. Rankka nousu alkuun. Vuoristotauti iski ylhäällä, mutta kuvissa jaksoimme vielä hymyillä. Matkalla alas Juho oksensi kaiken ulos, mutta ei ollut muuta vaihtientoa kun jatkaa noin 1600 m alaspäin se onnistui 4 tunnissa. Todella rankka päivä. Muktinatissa kaikki oli jo hyvin.
![]() |
Solang pass |
![]() |
Huipulla |
![]() |
Tuuletus. Vihdoinkin. |
![]() |
Poseeraus |
Me, Henne ja Jeff. Tällä porukalla huippu valloitettiin. Hieno fiilis |
![]() |
Matkalla alas |
![]() |
![]() |
![]() |
12. päivä. Jomson - Tukuce. 2720 m. 12 km ( 150 km ). Taas mentiin parikertaa harhaan, mistä tuli 2 h lisää patikointia. Kartta ei ihan oitänyt paikkaansa ja reittimerkkejä oli vaikea löytää. Nyt sai riittää patikointi.
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
13. päivä. Aamulla nappasimme paikallisbussin Beniin. Bussimatkailu Nepelin vuoristossa on hirveää. Benistä otimme taxin Pokharaan.
![]() |
Ruokatauko bussimatkala |
![]() |
7 tuntia bussissa. Jalkatilaa ei olout tarpeeksi edes meidän mittaisille. |
![]() |
Kuumottava bussimatkan keskeytyi siltatyömaan takia. Keskellä tietä oli iso kasa soraa. Kaikki ulos bussista ja busdin apupoika lapionvarteen soraa levittämään. Sitten bussilla läoi ja matka jatkui. |
![]() |
Jalkeen kuva Pokharasta |
![]() |
Perilla odotti sauna |
Rahaa vuorilla meni yhteensä kahdelta henkilöltä 412 € kytineen, eli päivä budjetti 16 € / hlö. Halvemmallakin olisi päässyt ,mutta vaikka majoitus oli yleensä ilmainen niin ruoka oli kallista.
150 km + nousut ja laskut. Mukava matka, mutta mietime kahdesti ennen kuin lahdemme uudestaan noin korkealle.
150 km + nousut ja laskut. Mukava matka, mutta mietime kahdesti ennen kuin lahdemme uudestaan noin korkealle.