Mysore. Miljoonakaupunki reittimme varrella, jossa vietimme puolitoista päivää odottelemassa toista kyytiä kohti Keralaa. Odotuksemme olivat todella matalalla, mutta yllätyimme positiivisesti kiitos paikallisen sulttaanin. Sulttaani oli aikoinaan päättänyt rakennuttaa iltselleen oikein 1000 ja yhden yön palatsin, jonka ympärille kaupunki oli hiljalleen rakentunut. Kävimme myös tuk tuk:illa oikein perinteisellä turisti ajalulla, jossa tutuistuimme suitsukkeiden valmistukseen ja silkki museoon. No niihän se oli että kuskimme sai meistä provikat ja museo oli pelkkä kauppa ja suitsuke mestassa meille tyrkytettiin tuoksuvia öljyjä ja tietenkin suitsukkeita. Sulttaanin palatsi oli hyvä, muuten ei mitenkään mielenkiintoinen paikka joten matkamme jatkuu jo tänään.
Sulttaanin palatsi
Mervi työharjoittelussa suitsuketehtaassa. Ura jäi lyhyeksi
Juho postailee